Joulu ovella mutta mikä mättää?

Huh hei!

Nuon vaan taas vierähti yli kuukausi enkä oo ees avannu bloggeria! Nyt päätin istahtaa ja alkaa rustailemaan teille vähän kuulumisia. Hengissä siis ollaan vaikka toisinaan tuntuu, että ei olla.

Mä kamppailen yhä edelleen tämän sairastelun kanssa, jota on nyt siis jatkunu viikosta 42 asti. Oksentelua ja kipua päivästä toiseen. Toisinaan on toki päiviä, kun ei tarvitse oksentaa mutta kipu yllättää pahimpina päivinä monta kertaa päivässä... Tiistaina mulla onneksi oli tk:ssa lääkäri (vihdoin) ja hän huolestui mun painonlaskusta, kun painoa tosiaan lähtenyt se about ehkä 12kg. Sain kiireellisenä lähetteen sisätautilääkärille, jolle pääsinkin jo heti torstaina. Mua niin jännitti, kun tk:ssa sanottiin että tähystys on varmaan seuraava operaatio, kun vatsa on jo kumminkin ultrattu ja kaikki kokeet yms. on ok. Torstaina sitten tosiaan pääsin sisätautilääkärille, joka määräs mulle jotain lääkkeitä, joiden pitäisi ilmeisesti neutralisoida vatsahappoja. Ja kuten pelkäsin, hän myös laittoi lähetteen tähystykseen, kiireellisenä senkin.. Jos niistä ei kumminkaan löydy mitään, täytyy miettiä, että onko vika sittenkin nykyisessä lääkityksessä. Mutta lääkäri oli sitä mieltä, että vaikka se mahdollisuus sivuoireista onkin, niin mun kohdalla se on hyvin pieni, kun samat lääkkeet on ollut jo pidemmän aikaa. Mutta nyt sitten vaan odotellaan aikaa tähystykseen...

Fyysisten oireiden lisäksi mua vaivaa jäätävä ahdistus. Oon koko ajan ns. "pala kurkussa". Tuntuu, että kaikki ahistaa ja stressaa. Oon alkanu jännittämään aamulla heräämistä, kun pahoinvointi on silloin pahimmillaan, jännitän syömistä, kun sillon ainakin tulee huono olo, stressaan koulua, kun sekin on menny vähä penkin alle, Stressaan lähes kaikkea mahdollista, ja mahdotonta. Välillä tuntuu, että mistään ei saa ns. tyydytystä vaan kaikki tuntuu tasapaksulta ja tylsältä. Onneksi mulla on avopuoliso isona tukena, vaikka aina ei meilläkään ole helppoa. Ilman Mikoa en varmaan jaksaisi tän kaiken keskellä ilman, että nuppi sekois.

Kaiken muun "hyvän" lisäksi mun psykoterapia päättyi juuri. Vaikka sitä itse toivoin, niin silti nyt tuntuu ajottain, että oon vähän kuin "tyhjän päällä". Mitä nyt? Mitä seuraavaksi? Entä jos alkaa asiat taas vaivaamaan? Alkuvuodesta soitan omalääkärille, ja varaan ajan ellei hän itse ole kerennyt ottaa yhteyttä. Viimeksi puhuttiin, että pääsisin psykoterapian jälkeen joko psykan toimintaterapiaan tai sit kuntoutusohjaajalle. Onneksi kuitenkin voin aina soittaa akuutille, jos tuntuu, ettei kestä enää.

Tulipas tästä angstinen postaus mutta tällästä täällä nyt on. Kunhan joulu on ohi, niin voin postata joululahjoistakin ilman, että ne paljastuu ;)

Mikäli ei ennen joulua minusta mitään kuulu, niin toivotan kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua!

Kommentit

Suositut tekstit